Chapter Five

Kun känniset toverukset tähtäsivät intiaaneja aseillaan, nämä hajaantuivat ja kiersivät vankkureiden sivuille. Henry yritti ampua yhtä mutta saikin melkein osuman nuolesta joka ampaisi hänen hiuspehkonsa lävitse. Charlie onnistui paremmin, mutta osui hänkin vain intiaanin hevosen korvaan, joka vain hidasti vähän laukkaansa. Känni ei tehnyt hyvää toverusten sihtaamiselle, mutta lopulta yksi intiaaneista tipahti hevosensa selästä, jolloin loput punanahat luovuttivat lisäruumiiden pelossa. Kosto olisi kuitenkin seuraavalla kerralla entistä lähempänä ja varmasti myös verisempi.

Kylään saavuttuaan toverukset nauroivat hyvälle onnelleen ja ampumataidoilleen, ja törmäsivät Georgen ohjaamana saluunan seinään. Vankkureista irtosivat molemmat vasemman sivun pyörät ja vaunut kaatuivat kyljelleen jättäen Hazelin ja Charlien alleen. Mickey, George ja Henry olivat toisella puolella ja kiipesivät ulos. "Saatanaaa!" Jalka katkes taas!" Charlie huusi vaunun kätköistä ja toverukset nostivat vaunut äkkiä ylös. Hazel kömpi alta pois ja auttoi Charlien seisomaan. Heidän ympärilleen oli kerääntynyt väkeä, ja muutamat heistä olivat tuttuja. "Mitäs te täällä riehutte!? Onnea pojat!" Marcus McTit saapui onnittelemaan synttärisankareita väkijoukon läpi, ja hänen perässään tuli myös Edgar Baggins, joka onnitteli myös iloisesti humalassa. Molemmat miehistä olivat toverusten hyviä kavereita ja olivat myös niitä harvoja, jotka tiesivät heidän ryöstöistään. "Nyt vedetään jätkät kännit!" huusi Henry ja asteli täpösen täyteen saluunaan muiden edellä.

"Noh pojat eipäs kiirehditä. Onneksi olkoon vaan minunkin puolestani." toivotti sheriffi O' Hatbitch pysäyttäen toverukset ovensuuhun. "Olkaahan kiltisti", Sheriffi sanoi posket punoittaen mallasviskistä ja jatkoi matkaansa naisia täynnä olevaan pöytään. "Sheriffi on hyvällä tuulella taas. Tainnut löytää uuden porton kokoelmiinsa. Mickey sanoi ja nauroi tilaten itselleen kolpakon.