"Little-George!? Mitä helvettiä sinä kuvittelet tekeväsi? Etkö tajua että olisin voinut lisätä kalloosi muutaman reiän lisää?" Hazel huudahti ja laski revolverinsa. Henryn huomattavasti itseään pienempi veli käänsi katseensa tuuletusikkunasta Hazeliin ja hänen kasvonsa olivat hölmistyneet yllätyksestä. "No mitäköhä?" Ymmärryksen valo alkoi viimein kuitenkin kajastaa hänen silmistään ja hän jatkoi painokkaasti: "Minä kun luulin että teillä on vain joku PELLEkerho." Joku ajoi vaunuilla kujan ohi ja kyydissä oleva soitti banjoa kovaäänisesti. Hazel tuijotti Georgea pistävästi ja tämä avasi suunsa jälleen: "Siis, oletteko te jotain pankkirosvoja vai mitä HÄH?" hän kysyi ja kuvitteli ilmeestään päätellen olevansa hauskakin. "Jaaha", Hazel mutisi ja kääntyi lähteäkseen. "Mitä? Mihin menet?" George kysyi ihmeissään. "Vien sinut veljesi luokse, mutta ensin käydään hakemassa saluunasta pari juttua", Hazel vastasi ja käveli takaisin saluunaan. Mabel katsoi yllättyneenä kun George astui ovista sisään. "Ai se oli George? Mitäs nyt meinaat tehdä?" hän kysyi. "Otan hänet mukaani." Hazel sanoi ja löi tiskiin tukun tuohta. "Tuo pari tynnyriä kaljaa sieltä takaa. Parilla pellellä on tänään synttärit." Hazel jatkoi ja istui tiskin ääreen. "Jaaha." Mabel vastasi ja meni takahuoneeseen. George pälyili ympärilleen. Hän ei ollut käynyt kyseisessä saluunassa, koska hänen veljensä ei halunnut joutua selittelemään hänelle menemisiään. Mabel tuli takahuoneesta kahden oluttynnyrin kanssa ja laski ne tiskin viereen. "Tulkaa sitten tänne jatkoille", hän sanoi. "Mjoo eiköhän me tulla. C'mon cowboy." Hazel sanoi ja he kävelivät saluunasta ulos.
Kanjonissa äijät olivat jo hereillä kun Hazel ja George saapuivat luolaan. Miehet makoilivat paksuilla karhuntaljoilla ja keskeyttivät yllättyneinä noppapelinsä huomattuaan tulijat. "Mmhitäs perkelettä?" Henry kysyi ja nousi istumaan katsoen vihaisesti pikkuveljeänsä ja Hazeliä. "Pojankloppi vähän salakuunteli saluunalla.. Olen pahoillani etten huomannut varoa." Kaikki katsoivat Hazeliä ensin pettyneinä, mutta sitten katseet kääntyivät Georgeen joka lehahti punaiseksi. "Miksei minulle ole kerrottu mitään?" George kysyi loukkaantuneena. "No koska olet liian pelle!" Henry huudahti ja lysähti takaisin makuuasentoon. "No hitto. Sehän me tiedetään ettei poika suutaan avaa väärille ihmisille, mutta osaako se saatana pysyä kaukana meistä ja luolasta enää?" Mickey letkautti. "Sitä minäkin mietin", Hazel sanoi epäilevästi ja käänsi katseensa Georgeen. "Olen sitä mieltä, että ainoa vaihtoehto on ottaa minut mukaan koplaan. Saatan osoittautua hyväksi rosmoksi!" George sanoi ja röyhisti rintaansa kuin ukkometso. Toverukset tuijottivat toisiaan epäuskoisina kunnes Mickey avasi suunsa; "No oikeastaan olen samaa mieltä. George on luotettava, vaikka onkin nuori pelle." "Ei perkele." Henry sanoi mutta näytti jo luovuttaneen. "Saat näyttää mihin pystyt, mutta se saa odottaa huomiseen. Nyt ryypätään." Mickeyn sanoja seurasi yksimielinen joukkonyökyttely ja mumina, ja tämän jälkeen tynnyrit olivat jo auki. Olut ryöppysi peltimukeihin ja toverukset kittasivat sitä taukoamatta koko päivän. Kännisten noppapelien jälkeen alkoi olla jo ilta, ja kaverukset alkoivat tehdä lähtöä saluunalle, jonne heidät oli kutsuttu jatkoille.
"Pysynköhän minä saatana enää tuon konin selässä.." Charlie mutisi hoipertaessaan ratsunsa luokse. "Toivottavasti et", Hazel nauroi ja kompuroi hänen ja pienen kivenmurikan yhteentörmäyksessä. "Missä Charlie muuten on?" Henry mongersi ja katseli ympärilleen. Samassa kanjonin viereisestä solasta kuului ryminää ja vankkurit ilmestyivät näkyviin. "Perkele! Meidät on löydetty! Vauhtia!" Aseet kiskottiin esiin ja kaikki juoksivat kallion taakse piiloon. Vankkurit rymistelivät heidän ohitseen ja pysähtyivät. "Mihin te menitte?!" George huusi vankkureiden kuskin paikalta ja katseli ympärilleen hämillään. Toverukset katsoivat toisiaan kallion takana ja nousivat esiin. "George sinä olet pelle!" Mickey huusi ja nauroi. Henry ei ollut yhtä hilpeällä päällä. "Alas sieltä saatana! Sinä et niitä aja tuossa kunnossa!" hän huusi ja käveli vankkureiden luokse. George näytti tyrmistyneeltä. "Olen ihan selvinpäin! Sitäpaitsi Charlie ei enää osaa ratsastaa niin minä voin kuskata meidät!" George huudahti nerokkaana. "Kännissä sinä olet. Ennemmin kävelemme kun tulemme sinun kyytiisi. "Mickey vakavoitui. "No perkele. Missä on ne ajat kun elettiin vaarallisesti?" Hazel sanoi ja hyppäsi vankkureille. "No okei! Kunhan kenenkään ei tarvitse kävellä!" Henry sanoi ja hyppäsi perässä. Miehet hyppäsivät kyytiin ja kun Charliekin oli päässyt istumaan jalkansa kanssa, niin George vihelsi hevosille jotka ampaisivat matkaan. Oli jo hämärää ja kojoottien huuto vankkureiden pyörien ryminään.
Ennenkuin toverukset ehtivät kylän lähettyville, alkoi heidän takaansa kuulua huutoja ja kavioiden kopsetta. "Mikä vittu!?" huusi Hazel ja kääntyi katsomaan taakseen. "Intiaaneja!! Vauhtia George!" Mickey huusi ja heitti tyhjällä pullolla heidän perässään roikkuvia punanahkoja. "Tsaijaijai! Mitä ne tahtovat!?" George huusi ja piiskasi hevosia kiihdyttämään vauhtia. Kylään oli vielä matkaa ja intiaanit eivät pitäneet kenestäkään valkoihoisesta, paitsi tietysti Retselistä joka oli kertonut intiaaneille tarinoita omasta heimostaan, ja nämä olivat uskoneet tämän kännilöpinöitä. Tarina kertoi että koko hänen kylänsä oli poltettu ja hän yksin oli jäänyt henkiin. Nyt ei kuitenkaan ollut Retsel neuvottelemassa munapäiden kanssa, joten toverusten oli selvittävä jotenkin muuten. Punanahat pitivät kaikkia valkoihoisia hevosvarkaina, joten ystävyys ei kukoistanut ja henki jos toinenkin oli vaarassa kohtaamisissa. Ja lisäksi oli tietysti toverusten omat kalavelat. "Varmaan haluavat kostaa sen viimekertaisen. Oli muuten perkeleen hyvä lavastus!" Henry huusi ja nauroi. George hämmästyi: "Mikä viimekertainen?" Punanahat saavuttivat vankkureita kokoajan. "Pistettiin yksi pankkikeikka nahkiaisten piikkiin kun ei muuta keksitty. Pari sulkaa sinne tänne niin kaikki uskoivat. Liiankin helppoa. Tosin nyt me ollaan kusessa." Hazel sanoi ja otti aseensa esiin. Myös Mickey, Charlie ja Henry tekivät kaikki samoin ja kääntyivät kohtaamaan nuo maalatut naamat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti