Chapter Two

Miehet saapuivat kanjonille kun aurinko oli jo miltei laskenut. Hämärässä luolassa ei paljoa nähnyt, eikä heillä ollut aikaa sytyttää nuotiotakaan. "Mickey! Mickey, missä olet? Löysimme jotain sinulle kuuluvaa saluunalta." Henry huhuili, mutta vastausta ei kuulunut. "Ääh, ei täällä ketään ole. Minusta tuntuu että Mickey on mennyt taas Long Johniin pelaamaan meiltä salaa. " Hazel tokaisi turhautuneena ja hyppäsi takaisin hevosensa selkään tultuaan ulos luolasta. Kuu alkoi erottua taivaalta ja viileä ilma puhalsi aavikolta. Toverukset karauttivat jälleen matkaan, tällä kertaa kohti Long Johnia. Hazel tunsi viiman selkäpiissään ja kiristi hartiahuiviaan. Kukaan miehistä ei puhunut, ja jokainen heistä sai mieleensä pahoja aavistuksia siitä, mitä Mickeylle olisi voinut tapahtua Long Johnissa. Kapakka oli tunnettu kirjavasta asiakaskunnastaan, mutta pahinta oli, että siellä viihtyivät myös sheriffit. Onneksi toverusten salaisuus oli pysynyt erittäin hyvin salassa tähänkin asti, eikä yhdelläkään kaupungin sheriffeistä ollut aavistustakaan, että miehet olivat paljasjalkaisia paskiaisia. Long Johnin kapakan valot näkyivät jo, mutta äkkiä toverukset kuulivat kaukaisia huudahduksia aivan toisesta suunnasta. "Se on Mickey! Vauhtia!" huusi Henry ja he ampaisivat ratsuillaan kohti ääniä.

"Voi nyt saatana kun ei minulla ole vielä niitä rahoja. Uskokaa!" Mickeyn ääni kuului kalliokukkulan takaa ja toverukset hyppäsivät ääneti maahan. Hazel hiipi edeltä ja pysähtyi heti kun näki Mickeyn. Näky oli arvatenkin pahempi kuin miltä tilanne kuulosti. Miehet hiipivät Hazelin viereen ja henkäisivät kauhusta. Mickey seisoi vanhan kuivuneen puun oksalla köysi sidottuna hänen kaulansa ympärille. Naamansa huivilla peittänyt mies nojaili puuhun ja se natisi pahaenteisesti hänen tukevan vartalonsa voimasta. Mies ei kuitenkaan ollut yksin vaan hänen vierellään, ilmeisesti käskyttävänä osapuolena seisoi tuttuakin tutumpi hahmo. Ponihännästä ja risuparrasta ei voinut erehtyä, ja kolmikko katsoi toisiaan kuiskaten yhteen ääneen. "Harmpain Bringer." "Se kettu", Hazel tokaisi ja siristi raivoissaan silmiään.

"Mitähän Mickey on velkaa?" Charlie kysyi ja yritti oikaista kipeää jalkaansa kääntäen selkänsä tapahtumille. "Mikä on suunnitelma?" Henry laski stetsoniaan aavistuksen ja hymähti; "Lyijy laulamaan pojat. Siis.. Niin." hän epäröi ja katsahti Hazeliin, joka irvisti. Harmpain avasi suunsa: "Tiedän ettet aio maksaa, sillä ne rakkikoirasi rientäisivät apuun heti kun se olisi mahdollista. Nyt se ei kuitenkaan ole, ja haluan päästä teistä kaikista eroon. Yksitellen tai kerralla. Ei väliä." Sitten Harmpain nyökkäsi puuhun nojailevalle miehelle, ja tämä nosti kirveen ylös näkyville. "Ei saatana!" hengähti Hazel ja nousi seisomaan samaan aikaan kun Henry ja Charliekin. Samassa kirves räsähti puun oksaan ja oksa tipahti kovaäänisesti maahan. Mickeyn huuto tukahtui kun hän tipahti köyden varaan. Kuului kolme terävää laukausta ja samassa Mickeyn karjaisu kajahti kuuluville hänen maatessaan jo maassa. Jokainen kolmesta oli laukaissut, mutta vain kaksi oli osunut köyteen. Mickeyn kivunkarjahdukset kaikuivat aavikolla ja hänen vangitsijansa katselivat hätääntyneinä ympärilleen. "Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Joko ne löysivät meidät!?" Harmpain mylväisi apurilleen, joka ei saanut ääntäkään päästettyä. "Oi kyllä vain Harmpain." tokaisi Charlie ja toverukset nousivat näkyville. Harmpain ja hänen apurinsa ottivat aseensa esiin, mutta olivat aivan liian hitaita yllätyshyökkäyksessä. Kuului jälleen kolme laukausta ja Harmpain ja hänen apurinsa kaatuivat maahan. Kolmikko hyppäsi ratsaille ja laukkasi alas mäkeä puun juurelle hakemaan ystäväänsä, jonka kivunkarjahdukset ja maailmankiroamisyritykset kaikuivat ympäröivissä kallioissa. Nostettuaan riehuvan toverinsa Henryn hevosen selkään he ampaisivat kohti kanjonia illan tummuessa jo yöksi.