Oli viileä syksyinen ilta. Houndtownin saluunan kanta-asiakkaat istuivat tiskillä selät köyryssä ja heittelivät noppia rommilasit läikkyen. Näky ei poikennut tavallisesta illasta juurikaan, sillä miehet eivät tehneet töitä, vaan sattuivat olemaan lainsuojattomia pankkirosvoja. Kapakan hämyisyys korostui savuhattaroista, jotka pyörteilivät ilmassa. Tiskin päädyssä istui vuoroaan odottava Sausage-Charlie, joka kurtisti kulmiaan ärtyneenä samaan aikaan kun nopat kolahtivat jälleen tiskiin. Mies oli tummatukkainen, ja hänellä oli polvessaan tuki, sillä hän oli loukannut sen hypätessään edellisellä varkausreissulla vankkureilta alas väistäessään luotia. ”Sinun on turha yrittää mitään temppuja nyt Henry. Silmänlukusi eivät riitä edes lasillisesi maksuun. Taidat joutua keppanalinjalle.” Mies, jolle Charlie puhui, oli lievästi pullea ja sotkutukkainen Hairy-Henry. Henry ei vastannut mitään, vaan työnsi lasinsa Charlien eteen ja sylkäisi sen juureen. Charlie nousi äkisti seisomaan tuoli kirskahtaen, ja tönäisi Henryn kumoon. ”Lopettakaa pellet”, kuului tiskin toisesta päästä käheällä naisäänellä. Nainen käänsi päänsä miehiin päin ja nyökkäsi baarimikolle, joka ymmärsi vihjeen ja täytti miesten lasit pyyhkäisten samalla hikeä otsaltaan törkyisellä tiskirätillä. Baarimikko oli mies, jonka toverukset olivat tunteneet lähes koko elämänsä. Hänen nimensä oli Wisecracker-Larry, ja saluuna oli hänen ja hänen vaimonsa perustama. He olivat asuneet jonkin aikaa viereisessä kaupungissa nimeltä Kalmangrad, mutta työskenneltyään tarpeeksi he olivat päättäneet saapua takaisin kotikonnuilleen. Henry tuhahti tiskin päässä olevalle naiselle ja nousi seisomaan pyyhkäisten pölyt takistaan. Charlie naurahti väkinäisesti, mutta kulautti kurkkuunsa koko täytetyn lasillisensa ja heitti noppia. Toinen nopista pysähtyi silmälukuun kuusi, mutta toinen vierähti lattialle. Charlie kurottautui alaspäin, mutta samassa kapakan heiluriovet lennähtivät auki. Kirkas valo ei sallinut miesten nähdä tulijaa heti, mutta hetken päästä piirteet erottuivat kyllä. Tulija oli mies jolla oli pitkä ja paksu, hevosenjouhia muistuttava sekainen tukka ja nahkaiset musta housut. Kaulassaan hänellä roikkui kaikenkirjava huivi, sekä vanha ja öljyinen huuliharppu. Mies oli viinaan- ja naisiinmenevä, kovasti taaskin päissään oleva Whiskey-Retsel.
"Hello everybody, hound dogs and also one little wildcat. Oletteko shattumalta nähneet rakashta serkkuani Richardia koko viikkoon?" Kysyi Retsel ja asteli tiskille. "Eiköhän se ole naisissa taas Ret", vastasi Henry ja otti kulauksen lasistaan. Radish-Richard oli hyvin samalla tavalla viinaan- ja naisiinmenevä kuin serkkunsakin, tosin ehkä hieman paremmalla menestyksellä toisinaan. "No mikäli näin on, niin taitaa olla vakava tapaus kun ei ole näkynyt. Pelkään tosin hieman, että hänelle on voinut käydäkin jotain, hänellä kun on ihailijoiden lisäksi myös vihamiehiä." "Paskat", tokaisi nainen tiskiltä. "Se luuska on korkeintaan juuttunut kyrvästään kiinni sammuneeseen porttoon. Minä lähden nyt hakemaan tukun tuohta, että saan edes jotain syödäkseni. Nähdään huomenna pojat." Nainen nousi, pyyhkäisi vaaleanruskean lettinsä olkansa yli suoristaen samalla myös stetsoninsa ja käveli ulos saluunasta. Miehet murahtivat tervehdyksensä ja jatkoivat peliään Retselin kertoillessa jälleen hämäristä muistikuvistaan.
Tultuaan ulos saluunasta Hazel vilkaisi hämärtyvää hiekka-aukeaa, jonka toisella puolella oli rähjäinen motelli ja hevostalli. Häntä tuijotti uteliaana hänen hevosensa, jonka hän oli sitonut juottokaukalon edustalle. Samassa hänen silmiinsä osui kuitenkin jokin kimaltava kaukalon pohjalta. Hän upotti hihattoman kätensä veteen ja nosti sieltä hopeisen vyönsoljen, johon oli kirjailtu etupuolelle HTD ja taakse S.M. "Pahus. Tämähän on Mickeyn." Snail-Mickey oli lähtenyt eilen saluunasta kanjoniin ja Hazel kuvitteli tämän olevan siellä yhä. Mutta mitä hänen vyönsolkensa teki saluunan juottokaukalossa? Oliko tämä edes tajunnut, että hänen vyönsolkensa oli kadonnut? Ällöttävä ajatus housuttomasta Mickeystä käväisi Hazelin mielessä ja hän ravisteli sen mielestään äkkiä. "Hei doggyt, tuletteko mukaan vai lähdenkö yksin etsimään Mickeytä? Häneltä taitaa puuttua muutama lahjekin." Hazel huudahti saluunaan päin ja samassa heiluriovista astuivat ulos Henry ja Charlie. Juoppo-Retsel oli ilmeisesti vaipunut jälleen koomaan, sillä kuorsaus kuului ulos asti. "Käydään ensin vilkaisemassa kanjonilta, sehän simahtelee aina sinne tänne", Henry sanoi ja raapi takamustaan. Miehet nousivat ratsujensa selkiin ja karauttivat matkaan läpi Houndtownin, auringon laskiessa aavikon taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti